maanantai 11. heinäkuuta 2011

RUISROCK KERÄSI 67 000 FESTIVAALIVIERASTA

Helteisessä säässä 8.-10. heinäkuuta juhlittu Ruisrock keräsi Turun Ruissaloon yhteensä 67 000 festivaalikävijää. Perjantaina paikalle saapui huimat 24 000 juhlijaa, lauantaina kävijöitä oli 27 000 ja sunnuntaina 16 000. Festivaalin avajaispäivä oli yksi 2000-luvun Ruisrock-festivaalien vilkkaimpia.

Festivaalin kohokohtia olivat etenkin sunnuntain pääesiintyjä Manu Chao La Ventura, joka veti rytmeillään Niittylavan eteen lähes koko festivaaliyleisön sekä The Prodigy, joka perjantain pääesiintyjänä piiskasi yleisön hikeen Ruissalon pimenevässä illassa. Manu Chaon lisäksi Ruisrockissa nähtiin viikonlopun aikana myös Fleet Foxesin, Elbow’n ja Anna Calvin ensiesiintymiset Suomessa. Valtaisan suosion saavuttivat myös perjantaina esiintyneet Hurts ja Paramore sekä Niittylavan lauantain viimeiset esiintyjät Bullet For My Valentine sekä PMMP, jonka huikea show sisälsi muun muassa akrobatiaa, yhteislaulua, näyttäviä asuja ja Uusi Fantasian vierailun lavalla. Perjantaina esiintynyt The National yllätti puolestaan yleisön kutsumalla lavalle vieraakseen viulisti Pekka Kuusiston. Converse-lavan eteen huikean yleisön keräsivät Pelle Miljoona Oy, bob hund sekä Jare & VilleGalle.

”Ruisrockin 41-vuotisjuhla sujui loistavasti, yleisötavoite ylittyi. Järjestäjä on tyytyväinen, 42. festivaali ei häpeä edeltäjiensä seurassa. Yleisö viihtyi monipuolisen ohjelmiston parissa ja uudet ruokapalvelut ja Viinimaa olivat hitti, olutta unohtamatta. Myös festivaalialueen uudet järjestelyt osoittautuivat toimiviksi ja saimme siitä hyvää palautetta yleisöltä”, Ruisrockin promoottori Juhani Merimaa kommentoi tyytyväisenä.

Festivaalin turvallisuuspäällikkö Ville Ketosen mukaan koko viikonloppu on sujunut rauhallisesti ilman mainittavia järjestyshäiriöitä. Ruisrockin järjestäjät tahtovatkin kiittää yleisöä, joka otti helteen huomioon ja juhli ilman sään aiheuttamia lieveilmiöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti