Seattlen musiikkiskene tuli 90-luvulla tunnetuksi vaihtoehto-rockin ja grungen mekkana, etunenässä yhtyeiden kuten Nirvana kautta. Samaisesta sateisesta kaupungista ponnistaa yksi vuoden 2011 Ruisrockin pääesiintyjistä nimittäin Fleet Foxes. Vuonna 2006 perustettu Fleet Foxes nojaa musiikissaan yhdysvalloissa etenkin 60-luvulla suosiota nauttineeseen folk-perinteeseen. Melodisia kitara osuuksia täydentää oivalliset laulustemmat, minkälaisia ei ole kuultu yhtä taitavasti toteutettuna sitten Simon & Garfunkelin.
Vuonna 2008 ilmestynyttä nimikkodebyyttiä voidaan pitää yhtenä kyseisen vuoden merkittävimmistä albumeista. Avausraita Sun It Rises a cappella –aloitus määrittää koko albumin sävyn. Folkin, popin ja länsirannikon perinteitä ammenetaan isolla kauhalla ja viisihenkisen bändin laulaharmoniat sopivat saumattomasti yhteen. Levyn kansitaide tukee harmonista vaikutelmaa. Kansitaiteessa on käytetty alankomaalaisen Pieter Brueghelin maalausta Flaamilaisia sananlaskuja vuodelta 1559. Brueghel tuli aikanaan tunnetuksi perspektiivin käytöstään ja maalaiselämän kuvauksistaan, mutta se onkin jo toinen juttu.
Fleet Foxesin nimikkolevy saavutti pian modernin klassikon statuksen, ehkä olikin hyvä että bändi teki seuraavaa levyä rauhassa. Fleet Foxes julkaisi kauan odotetun seuraajan Helplessness Bluesin vasta tänä keväänä. Tätä ennen yhtye oli jo ilmoitettu saapuvaksi Ruisrockiin. Helplessness Blues jatkaa yhtyeen uraa yhtä epätavallisen suuntauksien mukaan mitä edeltäjänsäkin. Tätä barokki-folk-popiksi medioissa kuvaultua musiikkityyliä on verrattu Beach Boysiin, Fairport Conventioniin ja jo aimmin mainittuun Simon & Garnfunkleen. Fleet Foxes kestää tämän vertailun mutta suoranaisesta plagioinnista yhtyettä on turha syyttää. Fleet Foxes on liian outoa, omaperäistä ja ainutlaatuista voidakseen suoraan verrata edeltäjiinsä.
Fleet Foxesin ensiesiintyminen Suomessa tullaan kokemaan ruissalossa sunnuntaina. Tätä ei kannata jättää väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti