tiistai 7. kesäkuuta 2011

RUISROCKIIN SAAPUVA PRIMUS JULKAISEE UUDEN ALBUMIN 14. SYYSKUUTA!




Vaihtoehtorockia ja funk-metallia tahkoava amerikkalaisyhtye Primus julkaisee ensimmäisen studioalbuminsa yhteentoista vuoteen. 14. syyskuuta julkaistavan Green Naugahyde -albumin on tuottanut ja äänittänyt basisti-laulaja Les Claypool kotistudiollaan Kaliforniassa. Claypoolin lisäksi levyllä soittavat yhtyeen pitkäaikainen kitaristi Larry LaLonde sekä rumpali Jay Lane, joka kuului sekä Primusin varhaiseen kokoonpanoon että sen Sausage-nimiseen reunion-yhtyeeseen.

Green Naugahyde on haastava ja monimutkainen albumi, joka venyttää yhtyeen omintakeisen soundimaailman rajoja entisestään ja tuo sen tälle vuosituhannelle. Mukana on myös aimo annos bändin tavaramerkiksi muodostunutta, nyrjähtänyttä poukkoilua sekoitettuna pinnan alla piilevään synkkyyteen. Lanen paluu yhtyeen riveihin on tuonut soittamiseen uutta virtaa ja tekemisen riemua, joka on kuultavissa myös tulevalta albumilta.

Viimeisten 27 vuoden ajan Primus on kulkenut Frank Zappan ja Pink Floydin kaltaisten, luovien ja tinkimättömien artistien jalanjäljissä perinteisiä rock-musiikin rajoja haastaen. Green Naugahyde on mystinen ja taianomainen albumi, joka sisältää kaikki ajattoman klassikon ainekset. Mitä bändin jatkosuunnitelmiin tulee, kolmikko aikoo olla kasassa tasan niin kauan, kuin homma säilyy mielekkäänä ja kaikilla on hauskaa.

Syksyllä Green Naugahyde –kiertueen starttaava Primus nähdään Turun Ruisrockissa 8. heinäkuuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti