torstai 30. kesäkuuta 2011

Artistiesittelyssä: Jare ja VilleGalle

Jare ja VilleGalle on suomenkielisen hiphopin uusin ja kuumin tulokas. Kahden helsinkiläisnuorukaisen rap-duo on hyvä esimerkki nykyajan meiningistä, sillä he nousivat suuren yleisön tietoisuuteen internetin YouTube-videopalvelun kautta.



Urheilutaustan itsekin omaavat Jare Joakim Brandt ja Ville Galle räppäävät pääosin urheilusta. Brandt on harrastanut amerikkalaista jalkapalloa ja Galle pelasi jääkiekkoa Helsingin Jokereissa A-juniori-ikäiseksi asti. Tämän jälkeen hän siirtyi kaukalopalloon, jossa voitti myöhemmin Suomen mestaruudenkin.



Jaren ja VilleGallen ensimmäiset yhteiset musiikkiprojektit ilmestyivät YouTubeen vuonna 2009. Heidän videonsa alkoivat saada julkisuutta, sillä niissä esiintyi tunnettuja urheilijoita, kuten Jori Lehterä ja Perparim Hetemaj. Lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 2010 esikoissinglellä Epoo, jonka videossa nähtiin kuuluisa helsinkiläinen jääkiekkoilija, Jere Karalahti.



Epoo ylitti YouTubessa miljoonan katsojan rajan ja vaikka VilleGalle totesikin tiedotusvälineissä, ettei levynteko kuulu Jaren ja VilleGallen suunnitelmiin, niin silti esikoisalbumi Mustaa kultaa näki päivänvalon huhtikuussa 2011. Albumilta on julkaistu Epoon lisäksi sinkut Nelisilmä ja Häissä, josta tulikin lopulta valtava hitti. Kappaletta soitettiin paljon Suomen maailmanmestaruuteen johtaneiden jääkiekon mm-kisojen yhteydessä ja sen musiikkivideolla nähtiin mm. vuoden 1995 mm-sankari Ville Peltonen.

Erityisesti joukkueurheilijat ovatkin ottaneet Jaren ja VilleGallen musiikin omakseen ja heidän kappaleitaan on kuultu niin jääkiekon maailmanmestaruusjuhlissa, kuin Suomen jalkapallomaajoukkueenkin matkassa.

Urheiluräpin johtotähdet valtaavat Converse-lavan lauantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti