tiistai 28. kesäkuuta 2011

Artistiesittelyssä: Tuomari Nurmio



Dumari on suomalaisen rockin ja bluesin pitkäaikaisempia muusikoita. Valo yössä, Hän on täällä tänään, Ramona, Lasten mehuhetki, Tonnin stiflat, Kurjuuden kuningas, Rannanjärvi elää! ja Dumari ovat sellaisia kappaleita jotka kuuluvat jo yleissivistykseen tietää.

Nurmio nousi tietoisuuteen jo vuonna 1979 kohdusta hautaa levyllä, joka äänestettiin mm. Soundin Kaikkien aikojen 50 parasta albumia -äänestyksessä kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi rockalbumiksi. Hän on vuodesta toiseen uudistanut ilmaisuaan onnistuneesti ja etenkin 1990-luvun levytykset ovat olleet ehkä parhaimpia.
Tuomari Nurmio on saanut Juha Vainion sanoittajapalkinnon vuonna 1999 ja ainoana rock-muusikkona Eino Leinon palkinnon vuonna 2003. Maaliskuussa 2009 hänet palkittiin elämäntyöstään erikois-Emmalla.

Viime vuonna Nurmio täytti 60-vuotta ja julkaisi kriitikoilta kehuja saaneen Paratiisin puutarha –levyn. Tänä vuonna jo pariin otteeseen Turussakin kiertänyt Dumari jyräyttää palan kotimaista blues-rock estetiikkaa Sunnuntaina Ruisrockissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti