keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Artistiesittelyssä: Kotiteollisuus



Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi Suomen suosituimmista rock-yhtyeistä. Osa orkesterin kappaleista on raskaampaa metallimusiikkia, mutta osa tuotannosta on osittain jopa herkkää tunnelmointia. Bändin keulahahmo Jouni Hynynen onkin kuvannut yhtyeensä musiikkia iskelmäksi sähkökitaralla höystettynä.



Kotiteollisuuden musiikki perustuu vahvoihin ja jykeviin kitarariffeihin, joihin liitetään tarttuvat kertosäkeet. 1990-luvun alusta asti olemassa ollut bändi aloitti uransa nimellä Hullu ukko ja kotiteollisuus, joka lopulta lyhennettiin pelkäksi Kotiteollisuudeksi. Viisihenkinen orkesteri on samalla kutistunut vuosien varrella, ja toiminut vuodesta 1997 kolmihenkisenä. Jouni Hynysen lisäksi bändiin kuuluvat rumpali Jari Sinkkonen sekä basisti Janne Hongisto.

Kotiteollisuus on myynyt uransa aikana useita kultalevyjä, ja säveltänyt kymmeniä hittibiisejä. Suurimman suosion tavoitti vuonna 2003 ilmestynyt Helvetistä itään -albumi, joka myi platinaa sisältäen useita radiohittejä, kuten nimibiisin Helvetistä itään sekä kappaleen Minä olen. Levy voitti myös Emma-palkinnon vuoden parhaasta hard rock/metallialbumista. Yhtye julkaisi kuluvan vuoden maaliskuussa uuden albumin Kotiteollisuus, jonka kappaleet Soitellen sotaan ja Raskaat veet ovat saaneet hyvin radiosoittoa.



Levynteon aiheuttaman pienimuotoisen keikkatauon jälkeen lavoille palanneen Kotiteollisuuden suorasukaista keikkakuntoa on tarjolla perjantaina Ruisrockin Teltassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti