keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Artistiesittelyssä: The National


Amerikkalainen The National on viime vuosien aikana valloittanut miljoonia sydämiä melankolisella indie-popillaan ja noussut tasaisen varmasti kohti musiikkibisneksen raskasta sarjaa. Varsinkin bändin kaksi edellistä levyä, 2007 julkaistu Boxer ja 2010 ilmestynyt High Violet ovat olleet suosittuja levyjä ympäri maailmaa.

Vaikka Nationalin perusvire ammentaakin perinteikkäästä pop-rockista, bändi myös hakee sävyjä muun muassa countrysta.



The National perustettiin 1999 New Yorkissa. The Nationalin muodostavat kaksi veljesparia: Aaron ja Bryce Dessner sekä Bryan ja Scott Devendorf. Viisikon täydentää biisinteosta päävastuun kantava karismaattinen laulaja Matt Berninger.

Vaikka National perustettiinkin vasta vuosituhannen lopulla, bändin perustuksia valettiin jo lähes kymmenen vuotta aiemmin Cincinnatissa Ohiossa. Devendorfit ja Berninger olivat tutustuneet jo 1990-luvun alussa, kun Scott ja ja Matt olivat koulukavereita. Samoissa piireissä pyörivät myös Dessnerit sekä Bryan Devendorf. Nämä kolme soittivatkin teinivuosinaan useissa samoissa kokoonpanoissa.

Nationalin suosio alkoi kasvaa kolmoslevyn The Alligator myötä. Levy ei ilmestyessään kovin merkittäviä määriä myynyt, mutta kriitikot ottivat levyn omakseen. Seuraava levy Boxer otettiin myös myynnillisesti hyvin vastaan. Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla levy oli parhaimmillaan 67. Viime vuonna julkaistu High Violet kasvatti bändin suosiota entisestään.



Levyttämisen ja kiertämisen ohella bändi on ollut myös poliittisia kantojaan avoimesti esiin tuova orkesteri. National on soittanut viime vuosina useissa Barack Obaman vaalitilaisuuksissa ja esiintynyt monissa yhteyksissä, joissa on kerätty rahaa AIDSin vastaiseen työhön.

Viime vuosina National on ollut myös ahkera Suomen vieras. Suomen debyyttinsä bändi teki 2008 Ruisrockissa. Tämän kesän esiintyminen on viides Suomen keikka ja siis toinen Ruissalossa. Edellisen kerran National nähtiin maassamme viime maaliskuussa, jolloin bändi veti Helsingin Kulttuuritalon kahtena peräkkäisenä iltana täyteen. Tuolloin keikka muodostui loppua kohden komeiksi yhteislaulukinkereiksi, joten hienoja hetkiä on jälleen luvassa, kun perjantai-illan pimentyessä rantalavalla National kajauttaa Vanderlyle Crybaby Geeksin ilmoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti